Swing
Nimeni on Outi Lehtonen ja urani olen aloittanut koulun jälkeen Kampaamo Teppalassa. Parturi-Kampaamo Swingin perustin Kauppiaskadulle vuonna 1994. Neljä vuotta myöhemmin alkuperäinen yhteistyökumppanini vaihtui Kauneusatelje’ Wilmaan, joka tuli täydentämään parturi-kampaamopalvelujani kosmetologitaidoillaan.
Suuren elokuvateatteriremontin tieltä muutimme Yliopistonkatu 12, 2. kerrokseen. Tehostaaksemme toimintaamme perustimme yhdessä Turun hyvä Ilme Oy:n ja laajensimme liiketilojamme myös katutasoon. 10-vuotta toimittuamme osakeyhtiönä jouduimme taas muutoksen eteen. Yhtiökumppanini sairastui ja taloyhtiö meni kokonaisvaltaiseen remonttiin. Resurssini eivät riittäneet nopeaan uusien tilojen hankkimiseen joten päätin lopettaa Turun Hyvä Ilme Oy:n toiminnan 31.05.2014.
Jatkoin työskentelyä vanhalla toiminimelläni Parturi-Kampaamo Swing-Sisters osoitteessa Yliopistonkatu 10, kampaamo Jep Yep:in tiloissa. Työskenneltyäni Jepissä vuoden ja 4 kuukautta oli aika taas siirtyä eteenpäin. Uusi osoitteeni on 1.10.2015 lähtien Yliopistonkatu 6 Hiushuone D.U.O:ssa. Sain lämpimän vastaanoton uudelta työtoveriltani Tiina Oivukalta, joka oli minulle entuudesta tuttu jo kouluvuosilta. Olen edelleen erikoistunut tuoksuttomiin väreihin ja permanentteihin sekä hiuspohjan ongelmiin, vaikka liikkeemme ei olekkaan Hyvän ilman kampaamo.